tiistai 25. marraskuuta 2014

JOULUKUUN MIITTI!

Joulukuun miitti toteutetaan kinkun sulattelu-lenkin merkeissä Kangasvuoren luontopolun maisemissa. Sunnuntaina 28.12 klo. 12.00 kokoonnutaan Huhtasuon päiväkodin parkkipaikalla osoitteeseen Suluntie 18, mistä lähdetään yhdessä suuntaamaan lenkkipolulle.

Miitin tarkoituksena on tarjota jäsenille ja toiminnasta kiinnostuneille rentoa yhdessä oloa, hikipäässä lenkkeilemään ei siis olla lähdössä mutta toki sekin onnistuu porukan niin halutessa. Mieluusti paljon lämmintä päälle, korkeavartiset talvikengät jalkaan ja iloinen mieli matkaan. 

Luontopolun pituus on noin kolme kilometriä ja matkalle osuu kivasti makkaranpaistopaikka, jossa pidetään evästaukoa. Yhdistys tarjoaa lämmintä juotavaa ja pientä purtavaa. Huomioksi, että yleinen hiihtolatu kulkee paikoin varsin lähellä luontopolkua, varsinkin lähtö- ja pysähdyspaikalla. Kangasvuoren luontopolulla ei ole talvikunnossapitoa, mutta yhdistyksen porukka käy tarkastamassa reitin joulun pyhinä, jotta siellä on mahdollista miitti järjestää. Mikäli lumimäärä tai sääolosuhteet muutoin ovat meitä vastaan, mietitään uusi paikka, josta infotaan erikseen mukaan lähteville. 

Miitissä tavataan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti